Musiikkia, messut ja elokuva
Eilen tuli osallistuttua Heritage Walkiin. Vähän kävelyä (alle puoli kampusta), enemmänkin show-meininkiä. Yunnan Gardenissa hienoimman esityksen arvosanan saa kiinalaisia rumpuja soittanut ryhmä: sekoitus taistelulajien liikkeitä, metrisiä rumpuja ja taitavaa rytmin loihdintaa. Hankala kuvata tarkemmin, mutta kokemisen arvoinen se on. Tanssiesitykset oli myös hyviä. Seuraavalla kohteella, urheilukeskuksella, tarjoiltiinkin aamiaista ja eri urheilujärjestöt esittivät parastaan. Ylivoimainen ykkönen oli kuitenkin noin 50-henkinen soittokunta, joka oli pukeutunut punamustiin univormuihin. Koko ryhmä marssi hyvin sotilaallisesti ja porukkaa tietenkin johti iso sauvaa ilmaan heitellyt iso kaveri leuka pystyssä ;-) Yhtaikaa siis hupaisan mahtipontista ja hämmästyttävän hienoa. Viimeinen kohde oli Nanyang Auditorium, jossa oli esillä pieni näyttely yliopiston historiasta.
Iltapäivällä sitten vierailemaan toiselle yliopistolle, NUS:lle. Uusien opiskelijoiden messut sielläkin menossa, ja autoinpa parin kolmen tunnin ajan markkinoimaan AIESEC:a. Kai sitä on jotain kansainvälisyysarvoa ständille, jotta erottuu hieman joukosta. Tosin Singaporessa kansainvälisyys ei välttämättä ole niin iso juttu enää, vaan pikemminkin arkipäivää ainakin bisneksessä.
Jokainen, joka on messuilla edustanut, tietää kuinka väsynyt sitä sen jälkeen onkaan. Siksipä parhaalta vaihtoehdolta tuntui elokuva. Kävin katsomassa Will Smithin tähdittämän I, Robotin. Ihan ok toiminta- / tieteisleffa, varsinkin kun hakee vain viihdettä. Suomen julkaisupäivä tosin näyttää olevan vasta 24. syyskuuta, oudon myöhään. Ai niin, täkäläisessä leffassa nauretaan ääneen avoimesti vitseille, ja muutama hyvä repliikki leffassa kuullaankin.
Tänään on jonkinlainen ylioppilaskunnan lippupäivä, ja luennot on peruutettu tältä päivältä. Tämän aamupäivän urotyö olikin pyöritellä sopiva kombinaatio kursseista. Päällekkäisyyksiä täällä kun ei sallita luentoajoissa (vaikkei läsnäolopakkoa enää varsinaisesti ole), kiinan alkeet joutui väistymään. Lopputuloksena siis viisi kurssia: 12 h luentoja ja 7 h harjoituksia viikossa. Sekä tietenkin ryhmä- ja harjoitustyöt noiden päälle.
Seuraavaksi uimaan ja sitten on International Student Centerin järjestämä kaupunkikierros luvassa illalla.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home