The Great Singapore Duck Race

maanantaina, elokuuta 23, 2004

Singaporen suunta 2004

Eilen uusi pääministeri Lee piti National Day Rallyn melkoisen pitkän puheen. Kannattaa tutustua ainakin pääkohtiin (tiivistelmä on saatavilla), sillä tämä ottaa ihan reilusti kantaa Singaporen kehitykseen. Lisää aiheesta voi lukea myös paikallislehden pääuutisissa.

Tänään jälleen Singapore Society -kurssilla keskusteltiin valtion perustamisen aikaisesti PAP-puolueen ideologiassa. Puolue ei ole näitä koskaan kirjoittanut ylös, mutta kyllähän nämä voi tunnistaa, jopa yhä käytännöstä. Lyhyesti voi listata:

  • pragmatismi (tulokset ratkaisee, ei ideologiat)
  • paternalismi ("papa knows better", mikä pitikin paikkansa 60-luvulla kansakunan yleisen koulutuksen tason ollessa alhainen)
  • talouskasvu
  • tasa-arvoisuus & meritocracy (suom. kilpailu- tai suoritusyhteiskunta),
  • poliittinen vakaus ("a strong PAP is needed")

Historiallisesti nuo periaatteet olivat ihan perusteltuja. Singaporen yhteiskunta onkin äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä yksipuoluejärjestelmä on tähän asti pärjännyt yllättävän hyvin jatkuvuuden ja ennakoinnin ansiosta. Mukavaa, että oikein kurssin myötä saa perehtyä siihen kriittisesti. Jännä piirrehän Singaporessa on ollut, että julkisesti eriävän mielipiteen ilmaisu oli pitkään kiellettyä. Nyt pääministerin puheessa kaiken muun ohella yksilön sananvapautta pyrittiin nostamaan esille. Kansakunnan täytyy pystyä uusiutumaan, sillä ajat ovat muuttuneet kovasti neljässä vuosikymmenessä.