Tentit tulevat
Torstaina viimeistelin ja palautin psykan aineen. Luennoilla kerrattiin kurssin sisältö ja käytiin vielä ovelasti läpi tieteellisen maailmankuvan kehitystä, sen vaikutusta ihmisten tapaan odottaa maailmankaikkeuden käyttäytyvän äärimmäisen rationaalisesti ja ennustettavasti, vaikka todellisuus on ehkä toisenlainen. Tällä kertaa opiskelijat melkein nukahtivat Richardin puhuessa niin pitkään, mutta lopussa kaikki esimerkit loksahtivat kyllä kohdalleen. Ja varsin elegantisti.
Tentteihin valmistautuminen alkoi omalta osaltani, nyt olen mallikelpoinen opiskelija Singaporessa :) Tosin paikallisista opiskelijoista poiketen en ole pahemmin stressiä tuosta ajatuksesta silti kerännyt enkä juuri aiokaan, sillä oma tenttikuorma on aika kevyt. Luin ensin hieman kurssikirjallisuutta, sitten pitkästä aikaa lähdin juoksulenkille tuulettamaan ajatuksia. Laadin vielä äsken suuntaa-antavan lukusuunnitelman, jonka pohjalta voi tuleville viikoille sirotella lukemista tasaisesti.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home