Seikkailuloma Borneossa

Borneon reissu ylitti kyllä meikäläisen odotukset. Mieleen jäi mahtavia maisemia ja hyvää fiilistä roppakaupalla. Tässä lyhykäisesti kertomukset tuon viikon ajalta, ja sitten onkin syytä palata taas hetkeksi arkeen ja opintoihin.

su 20.2 klo 23:38: Borneossa

Tänään oli vähän kiirus, kun oli kaksi aikaista möötteä (herätys ennen seitsemää) ja vielä shoppailua hoidettavana. Oli muuten hullu tunne ostaa pipo ja hanskat, mutta taitavat tulla vielä vuorella tarpeeseen. Ehdin kaikesta huolimatta ihan mukavasti naapurimaan puoleisele lentokentälle (halvemmat lennot sieltä) ja parituntisella lennolla sain vähän levätyksi. Mukava bonuksena koneessa soitettiin lennon ajan ihan nykypäivän radiokelpoista pop-musiikkia, vaikka halpalento oli kyseessä.

Itse Kota Kinabalun (Sabahin osavaltion pääkaupungin) keskusta on kovin pieni, se tuli tuossa iltasella käveltyä läpi; viidakot ja vuoret sitten mittavampia. Hyvä fiilis olla matkassa, bussissa Malesian puolelle lentokentälle matkatessa ajatuksen ihan eri tasolla kuin tutuissa maisemissa kotona. Jotenkin loma vain ei tunnu niin omalta, jos sen viettää kotona myöhään nukkuen yms... Uusi ympäristö tuo ainoa uusia virikkeitä ja tiettyä ”toivoa” uusista kokemuksista ja seikkailuista.

Huomenna tarkoitus varata majoitukset vuorenvalloitukseen ja seikkailla hieman kaupungin ympärillä. Nyt vain suihkuun ja nukkumaan.

ma 21.2 Kota Kinabalu

9:13 Olipas kuuma yö! Vasta kun tuulettimet suuntasi puhaltamaan suoraan kohti sai unen päästä kiinni. Siihen asti hikoili vain kovasti. No, ensi yö menee jo mukavammin tutussa paikassa.

Tuhti aamiainen on nyt nautittu, joten lähdetäänpä kävelylle... (kuvia)

21:15 Hampaat on pesty ja eka päivä alkaa olla onnellisesti takana. Hieman auringonpaahteesta punottavat olkapäät ja rennon raukea väsymys 11-tuntisen ulkoilun päätteeksi.

Aamulla sain lauantaille asti majoitukset järkättyä: vuori ja luonnonpuisto on ohjelmassa ja sitten varmaan vielä bussilla itään orang utan –apinoita pällistelemään. Viikon ohjelma näyttää täyttyneen helposti ja vuoristo/viidakko kiehtoo kovasti Tämä tavallaan oli mun mielikuva tulevasta matkustamista vielä vuosi sitten. Nyt nähdään sitten miten viidakossa viihtyy. 

Tänään kiersin Kota Kinabalun ympäristöä. Suurimman osan matkasta pääsi menemään jalkaisin, ja siinä kamera ehti nappaamaan kuvan jos toisenkin. Lopulta akku loppui kesken, ja kuvaus tyssäsi siihen (vara-akku tietenkin hostellissa). Onneksi oppitunti tuli täällä eikä vuorella auringonnousua odottaessa :) Komeita rakennuksia, vehreitä luontopolkuja, kiva museo ja iso moskeija tuli nähtyä. Seikkailu uusissa maisemissa on aina siistiä!

Täällä oli lämmintä, neljä seuraavaa yötä sitten vuoriston viileydessä.

ti 22.2 Kinabalu-puistossa

7:24 Lähtövalmiina bussissa hyvin nukutun yön jälkeen. Tässä meneekin seuraavat pari tuntia matkatessa ja sitten ollaankin n. 1600 metrin korkeudessa puiston perusosassa. Lämpötilakin laskee yöllä/päivällä 13-20 asteeseen. Siitä onkin yli 8 kuukautta, kun moisia on viimeksi koettu...

(kuvia tiistailta)

20:19 Kylläpä vuoristoilma saa miehen nälkäiseksi! En ollut vielä muutamaa tuntia pidempään ehtinyt puistossa olla, kun nälkä yltyi hirmuiseksi. Aamupäivisin selkeästi viileää ihan perusleirissä t-paita, pitkähihainen ja pitkät housut oli tarpeen. Iltapäivästä t-paita jo riitti, reppu lämmittää selkää sen verran hyvin. Samoin pumppukin joutuu korkean paikan leirillä duuniin, ihan kevyttä vauhtia ylämäkeä kävellessä sykemittari huutelee 140, joka vastaa juoksulenkkiäni.

Näin etäältä vuori on komea, ja näyttäisi museon ja presisvideon perusteella aikas ainutlaatuinen lajirikkauden suhteen. Tämä johtuu vuoriston useammasta eri ”ilmastovyöhykkeestä” (lämpötila laskee 5,5 astetta / km), kivipohjan mineraaleista, jyrkästä topografiasta kun noustaan laaksoista rinteisiin (vaikuttaa mm. tuuleen, veden virtauksiin) sekä tietty ajan myötä tapahtuvasta evoluutiosta… Ennusmerkit siis komeat reissulle ja perustuntumaa on nyt otettu perusleirissä patikoimalla. Huomenna alkaa varsinainen taival!

ke 23.2 ensimmäinen kiipeilypäivä

18:55 Reissu pääsi alkuun 8:45, kun olin ujuttautunut ensin 56-vuotiaan jenkin, Chrissin seuraan ja sitten vielä nuoren ruotsalaisparin matkaan. Tällä ryhmällä saatiin jaettua opas- ja kuljetuskulut hieman halvemmiksi, ja ryhmän intohimot meni mukavasti yksiin: vaellusta ja valokuvausta tuntui jokainen harrastavan :) Heti alkumatkasta sai ottaa turhat vaatekerrokset pois, ja matka taittui shortseissa ja t-paidassa. (kuvia alkumatkasta)

Meidän opas Din tunsi hyvin kasviston ja bongasi reitin varrelta kaikenlaista kaunista. Juomakulhoa muistuttavat pitcher-kasvit varmaan eksoottisimpia, lihansyöjäkasveja ei Suomessa taida olla luonnonvaraisena? ja tietty täällä oli paljon kotoperäisiä kasveja, joita ei siis missään muualla tavata.

Itse nousu 1900 -> 3300 n. 6 km:n matkalla meni hyvin, jalat jaksoi mukavasti. Mentiin aika hissukseen, kun kaikki tykkäsi kuvailla ja ohut ilma sai syketiheyden aika kovaksi. Mulla n. 140-160 tyypillisesti, välillä mittarissa vilahti jopa 175. Tätä kuntojumppaa kesti 5:15 eli kello kahteen saakka. Yösijalle päästyämme otin pikaisen suihkun (kylmä sellainen!), syötiin paistettua riisiä lounaaksi ja siitä vuoristoleirin ravintolasta lähdin sitten valokuvaamaan ilman ison rinkan kantamuksia aina auringonlaskuun asti. Jälleen paistettua riisiä ruuaksi, seiskalta nukkumaan ja herätys luvassa aamukahdelta.

Päivän kohokohtia oli kyllä nousu, siinä kolmenlaista kasvillisuusvyöhykettä aina sademetsästä paljaaseen kallioon saakka. Super-vihreää luontoa, viidakon ääniä, kunnon fyysistä työtä. Vuoristoleirillä kolmessa kilometrissä oltiin jo ensimmäisten pilvikerrosten yläpuolella, joten fiilis kuin lentokoneessa: pilvet hohtavat alla ja aurinko paistaa todella vahvan siniseltä taivaalta. Mainiot värit.

to 24.2 huipulle ja takaisin

17:01 Nautin juuri yhden isoimmista aterioista miesmuistiin! Pöytään tuotiin lämmintä kaakota, kana-ananas –salaattia curry-majoneesi-kastikkeella, paikalliseen tapaan valmistettua chilihöysteistä nautaa sekä pyramidimainen, lautasliinaksi muotoiltu leipä/pannukakku. Tuhti olo, mutta kyllä sitä yhden 4-kilometrisen piikin jälkeen saa herkutella :)

Aamulla tosiaan puoli kolmelta ylös, ja 2:45 oltiin jo otsalamppujen kanssa menossa kohti huippua. Pikkurepun kanssa matka tuntui itseltä menevän kevyesti. Nautin yön tummuudesta, samanlaista rauhallisuutta kuin yösukelluksessa, huomio kohdistuu omaa (ja välillä kaverin) valokeilaan. Rauhallisesti päätä kääntämällä voi ihastella luonnon yksityiskohtia nousun aikana.

Hyvä tunnelma, ja se vain parani kun päästin aivan avoimelle, paljaalle kalliolle. Eilen oli ollut täysikuu ja yhä se valaisi komeasti. Ei muuta kuin lampuista virta pois, ja kuunvalossa eteenpäin jäätikön kuluttamaa graniittia pitkin. Meitsi oli aivan innoissaan, ja muutamat jyrkät nousut köyttä pitkin kiskoen vain nosti tunnelmaa. Yllättäen 4 kilometrissä pulssi pysyi hyvin kurissa, varmaan kevyempi reppu auttoi. Viimeistä nousua kaikkia kammoksuivat, mutta itse lensin sen siivillä; energiat riitti hyvin.

Huipulla oli kova tuli, ja pääsimme perille kahdessa ja puolessa tunnissa eli jo 5:15. Aikaa jäi odotella, joten takki auki ja t-paidan kaveriksi lisäkerroksia ja kunnon myssy päähän. Niillä pärjäsi hyvin tuulensuojaisella rinteellä, mutta valokuvatessa viime tuntui, jollei luissa ja ytimissä, niin ainakin kämmenissä ja sormissa. Lämpötila nollan tuntumassa + pureva viima.

Värit oli mahtavat, ja vaikkei maahan nähtykään, pilvimeri loisti eri-hienosti! Lopulta aurinkokin nousi pilvien yläpuolelle ja lämmitti hyvin. Sitten paluumatkalle (1h30min), kamat rinkkaan ja lounaan kautta takaisin kohti puiston perusosaa.

Alustulo oli kevyttä keuhkoille (syke 110-125), mutta rasittavampaa etureisille ja polville. Onneksi oli vaellussauva matkassa, jolla saattoi avittaa. Nämä viimeiset 6 km taittui 3:15, ja näkymät oli jälleen mainiot. Tällä kertaa niitä ehti tarkkailla hieman nousua enemmän. Vastaan tuli niin japanilaisturisteja kuin käveleviä patjoja :). Reissun päätteeksi kävely akuankkamaista, kun polvet ei jaksa ottaa koko kehon & rinkan painoa kantaakseen vaan joustaa hieman jokaisella askeleella. Lopulta majoitukseen pääsi klo 14, ja suihku oli kova sana.


Yhteenvetoa tähän asti:
- tuli intohimo ”käveltäviin” vuoriin
- ihastus sademetsiin
- huippuhyvä fiilis!!!
- seikkailunkaipuu vahvistuu
- todella tyytyväinen matkakohteesta! Unelmahan tämäkin oli, ja sen toteuttaminen saa sisimmän hehkumaan. Tätä suosittelen vahvista kaikille seikkailunhaluisille. Avain ykköskohde!

pe 25.2 Poringin kuumillä lähteillä

14:29 Aamulla lyöttäydyin yhteen kolmen malesialaisen siskoksen (yli 45-vuotiaita) kanssa, kun meillä kerran oli sama määränpää. Vuori tuntui jättävän hyvästit tyylillä: kirkas ja selkeä sää, aamun auringonsäteiden lämpimät värit maalasivat viistosta kulmasta koko vuoren, monet laaksot ja rinteet korostuneet kolmiulotteisina ja koko komeuden kruunasi kolme pilvenhattaraa puukerroksen tuntumassa. Kuvaa tästä ei ole, kun kamera oli rinkan syvyyksissä ja rinkka pikkubussin perällä . No, itse ainakin ahmin silmilläni tuota tätä maisemaa.

Yhdeksän maissa päästiin kuumille lähteille Poringiin, tähän luonnonpuiston toiseen osaan. Hostelliini pääsee sisään iltapäivän puolella, joten puistoon seikkailemaan. Ensin 41 metrin korkeuteen puiden latvaan riippusilloille. Se oli täynnä hieman äänekkäitä japanilaisturisteja, joten lintuja ei näkynyt, mutta komeita viidakkomaisemia kyllä. Sitten paikallisten suosituksesta ryntäsin matkaan Liganon vesiputoukselle. Reitti oli mehukkaan vuoristoinen, varsinkin vasta eilen Kinabalun huipulla ja takaisin kävelleille jaloille. Pikkurepun kanssa matka taittui hhyvin, ja tällä kertaa itse matkanteko oli tärkeämpää kuin määränpään vesiputous. Polun maisemat oli todella rehevää sademetsää, aluetta halkoi kolme jokea vesiputouksineen ja korkeine rinteineen. Nyt tunnistaa isot banaanilehdet, saniaisetkaan eivät ole ruukkukasveja vaan 2,5 metrisiä jättejä ja bambut kahden nyrkin paksuisia ja 12 metrisiä...

Varsin mainiolta siis näytti, nyt suihkunraikkaan lounaalla tankattuna voisi menne vesialtaille lillumaan ja nautiskelemaan olosta. Ai niin, unohdin mainita, että vesiputouksella palatessani säikähdin aivan tajuttomasta, kun edessäni lähti rätinällä liikkeelle iso, n. metrinen liskon / krokotiilin näköinen otus! Se juoksi onneksi pakoon, muuten olisin ollut isosti pulassa kapealla polulla.

16:04 Nyt reilun tunnin on jo ehtinyt kellua vuoroin kylmässä uima-altaassa ja vuoroin kuumassa ammeessa. Lämmintä vettä tuntuu riittävän maan uumenista ja tämä lysti on siten aivan ilmaista. Ihanan fiilis uida vuoristonraikkaassa vedessä välillä lämmitellä taas kuumassa ammeessa. Leppoisaa elämää :)

19:24 Nyt on onnistuneesti lillutu 4 tuntia ammeissa. Vähän samanlaista väsymystä kuuman- ja kylmänsietokyvyssä kuin avantosaunoessa. Siinä ammeessa köllötellessä ei paljon mikään painanut, tuijottelin pilviä taivaalla. Jotenkin valkeni, että tässä sitä kellutaan tyynesti ulkoilma-ammeessa Borneon saarella, tropiikissa, eikä olo ole yhtään hullumpi vuoren ja vesiputousten samoamisen jälkeen. Aika etuoikeutettu sitä on, kun tällaista saa kokea. Ja kaikesta päätellen taidan olla aktiivilomatyyppiä ;-)

Nyt enää sitten illallinen, venyttely ja unta.

la 26.2 Sepilokin metsissä

18:43 Aamulla pienen odotuksen jälkeen pääsi bussiin, ja neljän tunnin ja tuhansien öljypalmujen jälkeen oltiin perillä Sepilokin urang utan –viidakossa. Lounaaksi tuttua paistettua riisiä a la seafood. Kahdelta pääsi viidakkoon, ja siellä meni aina sulkemisaikaan, neljään, saakka apinoiden ruokailua ja kiipeilyä ihastellessa. Turistein lähdettyä viidakkoon jäi aivan uskomaton rauha ja tunnelma, olen aivan koukussa tuohon äänimaailmaan. Ja apinat olivat söpöjä! Olisipa itselläkin tuollainen tasapaino (kävelivät välillä köyden päällä kuin kissat konsanaan, ei siis käyden alla roikkuen).

Bussi tuli viimein 16:45, ja kuudelta oltiin perillä Sandakanin kaupungissa. Täpötäydessä paikallisbussissa oli tunnelmaa, kun rahastajasta lähtien useat ihmiset pistivät tupakaksi! Ja tämä tietty isosta ”dilarang merokok” (ei saa tupakoida) -kyltistä huolimatta ;-) Onneksi bussin kaahataessa ilmanvaihto toimii. Aurinko laskee täällä itäosassa hieman aikaisemmin, joten maiset itään kuljettaessa olivat komeat, kun aurinko paistoi selän takaa. Auringonlaskut on maisemine kannalta kuin menisi nälkäisenä ruokakauppaan; röttelötkin näyttävät romanttisen kauniilta kultaisessa valossa.

Illan yllätys oli varaamani hotelli. 36 RM eli 8 eurolla sai ilmastoidun huoneen, oman lämpimän suihkun ja tuollaisen tuhatkunta VCD-leffaa katsottavaksi huoneessaan. Mainostetaan siis: May Fair Hotel on halpaa luksusta, jos Sandakaniin asti eksytty.

Nyt tavoitteena on kiertää kolme ruokapaikkaa (paikallisia herkkuja) ja katsoa pari leffaa ennen huomista lähtöä :)


19:48 Ruokakierrokselle pimeä mäki alkoi pelottamaan, joten englantilainen juustokakku jäi väliin. Kolmoskohde oli jo ennättänyt kiinni, mutta onneksi intialainen oli vielä auki… Masala dosa eli ohuenohut ja rapea lätty/leipä kasvistäytteellä oli aivan taivaallinen. Nyt leffojen pariin :)

su 27.2 Sandakan ja paluua

7:43 Viimeinen päivä menossa. Heräsin kuudelta kaupunkikierrokselle, auringonnousu palkitsi. Nyt lenkin päätteeksi vielä intialaisen keittiön antimia, ennen paluumatkaa Kota Kinabaluun. Eilen tuli muuten katsottua Tom Cruisen Collateral ja Finding Nemo eli hyvin vastinetta huoneen hinnalle. Hyviä pätkiä kumpainenkin. Tänään on luvassa kuusia tuntia bussikyytiä, joten lyhyistä yöunista ei pitäisi olla haittaa, päinvastoin.

16:15 Jos loppuviikolle nimeäisi teemaa, on sen ehdottomasti oltava ruokailut. Siirryin paistetusta riisistä intialaisten herkkujen pariin, ja nyt on tullut nautittua useampi murtabak ja roti peräjälkeen. Herkullista :)

Vielä pari tuntia aikaa ennen lentokentälle lähtöä, joten kiertelen vielä hieman KK:ta shoppaillen.

ma 28.2

11:20 Nyt jälleen perillä kotosalla, yövyin eilen lennon jälkeen opiskelututun luona JB:ssä. Varmaan meluisin lento ever, joko lapset sairastivat kovasti tai sitten heillä oli mahdoton lentopelko; joka tapauksessa parkuminen kuului korvatulppienkin läpi...

Mutta kotona siis ollaan ehjin nahoin ja monta kokemusta rikkaampana. Yllättäen kaikki meni aivan sujuvasti, ja Malesia alkaa tuntua kotoisalta. Paikallisen kielen alkeistakin on kovasti hyötyä, ja tuollainen rento "maaseutumainen" ilmapiiri oli kyllä loistava lomaa ajatellen. Väittäisin, että paras reissu tähänastisista! Kannatti siis lähteä ;-)