Kokkausta
Eilen se sitten vihdoin tapahtui! Ihan oikea ensimmäinen kokkaus täällä Aasiassa tämän vaihtarivuoden aikana ;-)
[Kampuksen keittiön kun jakaa reilun sadan asukkaan kanssa eikä omista jääkaappia tai ruuanlaittovälineitä, ei täällä ole tähän asti tosiaan tullut ruokaa laitettua. Ja "ulkona" syöminen maksaa halvimmillaan alle euron!]
Eilen tosiaan aamulla ennen seitsemää ylös ja matkustaen keskustaan Fort Canning Parkiin, jossa sijaitsee myös mainio kokkikoulu at-sunrice. Ohjelmamme alkoi kierroksella yrttipuutarhassa, ja oli jännää kuulla miten eri tavoin mausteita voi käyttää -- selkeästi myös lääkitsevää käyttöarvoa. Hyttyset söivät myös tavattomasti, onneksi joukossa oli useampi turisti, joihin hyttyset pääasiassa hakeutuivat ;-)
Kierroksen päätteeksi kokki näytti kaksi ruokaa demona: pandan-lehteen käärittyä kanaa sekä tulista katkarapusalaattia. Maistaa saimme tietenkin, ja hyviä molemmat! Viimein päästiin varsinaisen toiminnan pariin: tehtiin kokin opastuksella vihreää papaijasalaattia, kanakeittiö kookosmaidossa sekä vihreää currykanaa. Kaikki nämä syödään lopulta lounaaksi kurssikavereiden kanssa. Hyvin varustellussa koulutuskeittiössä ja tuoreista raaka-aineista oli kivaa taas kokata, ja lopputulos oli yllättävän onnistunut. Hieman mausteiden suhdetta pitää muokata vähemmän happamaksi...
Tämä oli jälleen yksi rituaali, jolla sitä valmistautuu hiljalleen kotiin palaamiseen. Pitkään olen elätellyt ajatusta oppia aasialaista ruuanlaittoa, ja nyt oli korkea aika tarttua toimeen. Ja pitäähän sitä jotain osata laittaa, jos (ja kun) kotona iskee himo saada tulista ruokaan! Jonkinlainen chili-addiktio on vuodessa ehtinyt kehittyä ;-)

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home