Shoppailupäivä
Kävin torstaina sairaanhoitajalla tarkastuskäynnillä, ja kävin taloustoimistossa maksamassa kämpän vuokrat joulukuuhun asti.
Olo oli vähän heikko, joten urheilu oli poissuljettu vaihtoehto. Päätin lähteä kokeilemaan Singaporelaisten suosikkiharrastusta, shoppailua, sillä kampukselta ennättää arkisin harvoin lähteä kaupunkille. Matkoihin kun menee yhteensä vähintään 2 tuntia. No, matkatkin voi käyttää tietty lukemiseen.
Funan IT-ostari oli mukava paikka kiertää, sillä tarjontaa riittää. Vertailin pitkän tovin hintoja, ja päädyin ostamaan läppärille lukkoketjun, geelirannetuen hiirikädelle, 5 kpl DVD-aihioita ja kämmenmikrooni suojakalvon näytölle. Nyt läppärin voi jättää huoletta kämpän pöydälle, eikä tarvitse aina pakata sitä lipaston lukolliseen laatikkoon.
Kotona vertailin kaupoista saamiani hintoja valokuvaustuotteille, lähinnä ulkoisille salamoille ja linsseille. Reippaasti halvempaa kuin Suomessa, mutta verkosta tilaamalla saa vielä halvemmella. Jos siis ei tarvitse maksaa mitään alv- ja tullimaksuja.
Illan mittaan olo muuttuu yhä kurjemmaksi, kaikki kuumeen oireet lihas- ja päänsärkyä myöden, mutta lämpöä ei nouse. Toivottavasti uni auttaa.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home