To-pe
Vaarin siunaustilaisuus oli tänään. Oli kuulemma kaunis tilaisuus ja sairaalapastori hoiti tehtävänsä hyvin. Kotoa onkin pidetty hyvin yhteyttä asian tiimoilta, siitä kiitos. Täällä kaukomailla asian kohtaa tietysti omalla tavalla tuon etäisyyden takia. Muutamien vaihtarien kanssa asiasta on tullut keskusteltua, ja kyllähän sitä muutkin ovat kokeneet isovanhempien menettämistä. Itse asiassa tuon aiheen kautta on syntynyt hieman aidompi keskustelusuhde, ei tarvitse aina puhua shoppailusta, bileistä tai koulusta.
Rytmi täällä on nyt paljon rauhallisempi, kun tällä viikolla oli viimeisetkin luennot. Enää pari viikoittaista harjoitusta jäljellä, kaikki harjoitustyötkin on jo palautettu. Tentit alkavat sitten 2.11 eli valmistautumisaikaakin on yhä riittävästi, pieniä lukuhetkiä päivittäin.
Nyt on valokuvaussetti valmis, kun huutokaupasta irtosi tänään uuden veroinen jalusta hyvään hintaan ja eilen tuli jo ennalta ostettua kuulapää suoraan maahantuojalla. Tämä setti (Gitzo 1325, Markins M10) menee isottelun puolelle nykyisillä linsseillä, ne kun eivät paina vielä mahdottomasti. Vaan tuolla mainiolla ja laadukkaalla parilla pärjää kyllä sitten tappiin asti, vaikka kuinka hankkisi lisää isoja linssejä aikanaan kameralaukkuun. Ja vakaa alusta on välttämätön, jos haluaa tarkkoja pitkän valotusajan kuvia.
Tänään kävin kuntosalilla, kun eilen jäi juoksulenkki laiskuutta väliin. Vaa'an mukaan painokin on nyt 79 kg. Maltilliseen tahtiin noin kilo kuudessa viikossa, oikeaan suuntaan yhä mennään ;-) Muuten kummoisempaa ei ole näinä kahtena päivänä tullut tehtyä, vaan viikonloppuna varmaan tulee kierrettyä vähän lisää Singaporea. Ehkäpä siinä tulee muutama kuvakin sitten otettua :)

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home