The Great Singapore Duck Race

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Kierros keskustassa

Tiistai jatkui Penangin satamassa Ah Kuania ja hänen autoa odottaessa. Siinä paikallista satama-keskusta -busseja katsellessa tuli mieleen karjan käsittely. Ei siksi, että bussit olisivat huonoja vaan ihmisiä kyytiin ohjanneen miehen ulkoinen olemus ja käytös oli kovin fierce. Pelottava tyyppi :)

Ensiksi tietenkin lounaalle (kiinalainen tapa ajatella ruokaa kaiken aikaa :) Sitten yritys päästä Penang Hillin huipulle junalla, mutta lipun olisi saanut vastaa lähes neljän tunnin päähän. Päätimme odottamisen sijaan jalkautua kaupunkiin ja kiertelimme keskustan temppeleitä ja little indiaa. Auringonpaahteesta pois päästäksemme käväisimme myös museossa, joka avarsi mukavasti ymmärtämystä ison saaren historiasta ja kehityksestä.

Kaupunkikierroksella nähtävyyksien lisäksi tietenkin myös herkuteltiin. Paikallinen chendoh kostuu jäähileestä, kookosmaidosta, vihreästä jellystä ja nestemäisestä brown sugarista. Makeaa kuin mikä! Jatkoimme saaren pohjoisosaan uimarannalle. Heti paljon sopivampi ilmasto, ja istuskelimme rannalla auringonlaskuun saakka. Sitten illalliselle, paistetut nuudelit alkupalaksi ja sateeta herkutteluksi. Kotiin päästyämme pelasimme pienen skaban pleikkarilla vanhaa Street Fighteria ja biljardia.