The Great Singapore Duck Race

torstaina, huhtikuuta 21, 2005

Hurra Torpedo ja The Gobos

Tämän päivän cover-biisinä soi Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heartin norjalainen (musavideo) ja dallasilainen versio. Hilpeitä kumpainenkin! Toiseksi viimeiseen tenttiin valmistautuessa musiikki on ollut iso apu. Harmiksi vaan PDA:lla kuunnellessa akut kuluu nopeasti, joten taidan sortua ostamaan vielä Applen iPod minin. Jos mainokseen on uskomista, tulee mustakin viimein tyylikäs ;-)

Tänään lunastin elämäni ensimmäisen shekin, kun koko vuoden samassa asuntolassa pysymisestä meitä "uskollisia asiakkaita" palkittiin pienellä alennuksella. Ja kyllä tuo shekkikin toimii, mutta pysyn kannassani: paljon riskittömämpää ja vaivattomampaa ovat silti nuo sähköiset tilisiirrot.

Iltapäivällä lukemisesta taukoa pitäessä leikin netistä löytyneellä äänen harjoittamiskurssilla. Vastasi hieman tuota täällä käymääni ääni ja esiintyminen -kurssia, ja ihan hauskoja harjoituksia voi tuoltakin poimia.

Ja vielä kerran lähtijöistä, täällä vuoden tutkijana työskennellyt heppukin on lähtemässä ensi viikolla. Hän oli blogissaan kirjoittanut nohevasti näin yleisellä tasolla Suomen ja Singaporen eroista.